Golden Era Partner





Good Old Days Partners






Blogin arkisto

Ihana Sally Vanilla tähdittää Helsinki Vintagen Burlesque shown

Share |

Maanantai 5.1.2009 klo 14:37


saana-1.jpgSally Vanilla on uusi nouseva tähti Suomen yhä kimmeltävämmin tuikkivalla burlesque-taivaalla. Muuntautumiskykyinen viettelijätär nähdään milloin eksoottisessa viuhka-asussa, milloin valloittamassa sensuellina seilorittarena. Sally Vanilla löytää inspiraationsa erityisesti vanhoista elokuvista, joiden kiehtovan kimaltava glamour ja viehkeät burlesque-tanssijattaret ovat jääneet jo lapsuudesta mieleen. Esikuviensa Dirty Martinin ja Kitten De Villen naisellinen muodokkuus ja vahva karisma toimivat Sallyn mukaan kannustavana voimana kehittää yksilöllistä ilmaisua. Oman persoonallisuuden eri puolien esiin tuominen alter ego -hahmon kautta on Sally Vanillan takaa löytyvän Saana Näverin mukaan yksi burlesque-harrastuksen parhaita puolia. 

Reilun vuoden verran burlesquen saloihin perehtynyttä Näveriä kutsuu jo tutuksi tulleiden suomalaisten tapahtumien lisäksi myös ulkomaat. Heti Helsinki Vintagea seuraavana maanantaiaamuna on edessä lento Japaniin, jossa Sally Vanillan viehkoa charmia pääsee ihailemaan Tokion paikallisella burlesque-klubilla yhdessä kuuluisan Murasaki Baby Dolls ryhmän kanssa. 

Tulevaa Helsinki Vintage-tapahtumaa Sally odottaa innolla, onhan rakkaiden harrastuksien yhdistäminen loistava päätös kiireiselle Helsinki Burlesque Festival -viikolle. Ennen illan pääesiintymishuipennusta Saanan voikin bongata Hula Hula Boutiquen kojusta ihanien vintage-harvinaisuuksien ja burlesque-löytöjen takaa. Helsinki Vintagessa sinulla on siis loistava tilaisuus nähdä Sally Vanillan ainutlaatuinen show, josta ei taatusti puutu väriä eikä kutkuttavaa huumoria. Esitys on ikärajattoman tapahtuman luonteen vuoksi räätälöity myös päiväsaikaan sopivaksi.    


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: